Persoonallisuushäiriöt

Persoonallisuushäiriöt ovat joustamattomia, pitkäaikaisia ja toistuvia käyttäytymis- ja ajatusmalleja, jotka ilmenevät yleensä haitallisena kärsimyksenä joko itselle tai tuottaa ongelmia sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Häiriölle tyypillistä on että, se poikkeaa merkittävällä tavalla kulttuurin sisäisistä normeista, eikä henkilö kykene ottamaan muita ihmisiä tilanteeseen liittyvien odotusten mukaisesti huomioon, eikä arvostamaan heidän yksilöllisyyttään riittävästi. Tämän seurauksena henkilö voi kokea ristiriitaa yhteiskunnan välillä ja toistuvaa epätasapainoa henkilön odotusten ja kykyjen välillä, jonka seurauksena voi kehittyä ahdistus- tai masennusoireita. Persoonallisuushäiriölle on myös tyypillistä, ettei henkilö itse miellä oireitaan häiriöksi, sillä siihen liittyvät piirteet ovat yleensä syvään juurtuneita ja persoonaan muovautuneita käyttäytymismalleja.

Yleensä persoonallisuushäiriölle ei löydy yksiselitteistä syytä tai selittävää tekijää, mutta häiriötä alkaa ilmetä usein kuitenkin jo lapsuudessa tai nuoruudessa. Nuoruudessa ilmennyt käytöshäiriö saattaa kuitenkin korjaantua ilman mitään hoitotoimenpiteitä itsestään niin, ettei aikuisuudessa välttämättä esiinny enää häiriökäyttäytymistä. Häiriön kehittymisen syntyyn vaikuttaa muun muassa lapsuuden kasvuympäristö, kuten esimerkiksi vanhempien jatkuva mitätöivä suhtautumien ja väkivallan kohteeksi joutuminen voivat olla persoonallisuushäiriölle altistavia tekijöitä. Myös biologisilla tekijöillä ja perimällä on todettu olevan vaikutusta häiriön syntyyn. Persoonallisuushäiriöisen ja normaalina pidetyn käytöksen raja on kuitenkin häilyvä, sillä usein myös psyykkisesti terveillä ihmisillä voi ilmetä voimakkaassa stressitilanteessa poikkeavia tapoja kokea asioita ja käyttäytyä niissä normien mukaisesti. Persoonallisuushäiriössä käyttäytyminen ja tavat ovat kuitenkin luonteeltaan itsenäisempiä, jäykempiä sekä pitkäaikaisempia.

Epäluuloiselle persoonallisuudelle yleinen ominaisuus on muihin ihmisiin ja heidän tarkoitusperiinsä kohdistuva laaja-alainen epäluulo, jonka vuoksi henkilö voi tulkita viattomatkin huomautukset uhkaaviksi, ja hän on haluton uskoutumaan muille. Eristäytyvälle persoonallisuudelle on tyypillistä vetäytyminen ihmissuhteista sekä rajoittunut tunteiden ilmaisu. Psykoosipiirteisessä persoonallisuudessa henkilö on usein ulkonäöltään ja pukeutumiseltaan erikoinen, ja usein hyvin epäluuloinen ja sosiaalisesti eristyvä. Henkilöllä voi esiintyä myös skitsofreniaa sairastavalle ominaisia uskomuksia ja kokemuksia, vaikka kyseessä ei olisikaan varsinainen skitsofrenia. Epäsosiaaliselle persoonallisuudelle on yleistä kyvyttömyys tai haluttomuus huomioida toisia ihmisiä, ja tällainen henkilö voi olla esimerkiksi impulsiivinen ja helposti ärtyvä. Huomionhauisessa persoonallisuudessa on huomionhakuisuus korostunut, joka ilmenee yleensä dramaattisella ja teatraalisella tunteiden ilmaisulla, ja käytökselle on myös ominaista tilanteeseen sopimaton seksuaalisesti viettelevä käytös sekä ulkonäköä korostava pukeutuminen. Narsistiselle persoonallisuudelle on tyypillistä voimakas ihailun tarve ja empatian kyvyn vähäisyys, ja hän on luonteeltaan kateellinen tai ylimielinen, ja hän saattaa käyttää muita ihmisiä hyväkseen. Estyneestä persoonallisuudesta kärsivä on yliherkkä itseensä kohdistuvalle kielteiselle arvostelulle ja saattaa olla ihmissuhteissa voimakkaasti estynyt. Riippuvainen persoonallisuus alkaa usein varhaisaikuisuudessa, ja ilmenee takertuvana ja alistuvana käyttäytymisellä sekä voimakkaana eroon joutumisen pelkona. Tällainen henkilö kokee itsensä myös hyvin avuttomaksi yksin ollessaan, ja esimerkiksi parisuhteen päättyessä hän pyrkii etsimään nopeasti hoivaa sekä tukea antavan suhteen. Pakko-oireisessa persoonallisuudessa on korostuneet täydellisyyden, järjestyksen ja kontrollin tarve, joka vaikuttaa henkilön avoimuuteen, tehokkuuteen ja joustavuuteen. Tällainen henkilö on yleensä ylitunnollinen sekä pikkutarkka, ja keskittyy korostetusti yksityiskohtiin, aikatauluihin sekä sääntöihin.

Persoonallisuushäiriöiden diagnosoimista ja kliinistä tutkimusta varten on kehitetty erilaisia itsearviointi- ja haastattelumenetelmiä, joissa kuvataan käyttäytymisen poikkeavuutta ainakin vähintään kahdelle yksilölle luonteenomaisella ja pysyvällä sisäisen kokemisen tavalla sekä käytöksellä kokonaisuudessaan. Tavallista on, että diagnostisoinnissa käytettävissä kriteereissä persoonallisuushäiriöstä erotetaan toisistaan persoonallisuuden muutos ja häiriö. Diagnostiikassa esiintyy useita virhelähteitä, kuten häiriön alkamisikä, sukupuoli, kulttuuri, etninen tausta, persoonallisuuden yleiset muutokset sekä ajankohtainen muu psykiatrinen oireisto, joka saattaa tuoda esille persoonallisuuden piirteitä. Diagnostiikassa tuleekin kiinnittää erityistä huomiota oireiden kestoon, sillä persoonallisuushäiriöissä oireiston tulee olla nähtävissä murrosiän lopulla tai nuorella aikuisiällä ja sen tulee olla pitkän aikavälin kuvaus potilaan toiminnasta.

Persoonallisuushäiriö eroaa persoonallisuuden muutoksesta siten, että pelkän persoonallisuuden muutoksen taustalla on yleensä elimellinen aivovamma- tai vaurio, aivosairaus tai toimintahäiriö, joka vaikuttaa ihmisen käyttäytymisen muuttumiseen. Persoonallisuushäiriössä on taas kyse psyykeen sairastumisesta ja kriteereinä ovat ensisijaisesti psykologiset toiminnot, kuten esimerkiksi se, miten ihminen havaitsee ja tulkitsee asioita, tapahtumia ja muita ihmisiä sekä kuinka hän suhtautuu sosiaalisiin tilanteisiin sekä muodostaa mielikuvia itsestään. Toinen kriteeri, jonka avulla voidaan määritellä persoonallisuudenhäiriö, on tunne-elämän voimakkuus ja asianmukaisuus tilanteisiin nähden.  Tunne-elämän kokemuksissa korostuu myös intensiivisyys, jonka vuoksi erilaiset tunnekokemukset saattavat tuntua pelottavilta. Kolmas kriteeri on ihmisen 

Tulevina ensihoitajina meillä on hyvä olla riittävä teoriatieto erilaisista persoonallisuus häiriöistä, sillä tulemme kohtaamaan varmasti usein asiakkaan, jolla on jonkin asteinenpersoonallisuuden häiriö. Tällaisen asiakkaan kohtaamisessa kärsivällisyys ja hyvät vuorovaikutustaidot ovat avain asemassa, ja meillä ensihoitajina on vastuulla hyvän ja luottamuksellisen hoitosuhteen aloittaminen potilaan kanssa. Ensihoidossa persoonallisuushäiriöstä kärsivä potilas saattaa soittaa usein ambulanssin itselleen itsemurhayrityksen jälkeen, joka ei ole tarkoitettu onnistuneeksi yritykseksi, ja tällaisella käytöksellä on tarkoitus hakea huomiota. Ensihoitajan on oltava tilanteessa valppaana, sillä potilas saattaa olla vaaraksi itselleen, mutta myös impulsiivinen ja aggressiivinen, ja käytös saattaa kärjistyä asiaankuulumattomiksi raivonpuuskiksi. Hoitajalta vaaditaan myös tilanteenlukutaitoa, sillä potilas saattaa olla myös manipuloiva ja pyrkii hallitsemaan tilannetta.

Lähteet:

Timo Toivio, Esa Nordling, 2008. Mielenterveyden psykologia

Duodecim. Persoonallisuushäiriöt. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00407

Mielenterveystalo. Persoonallisuushäiriöt. https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/default.aspx

Mielenterveysseura. Persoonallisuushäiriöt. https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-h%C3%A4iri%C3%B6t/persoonallisuush%C3%A4iri%C3%B6t

Kuvat:

https://www.google.fi/search?q=persoonallisuush%C3%A4iri%C3%B6t&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwix7LLnwZrWAhWqNJoKHazqA3UQ_AUICygC&biw=1266&bih=589#imgrc=-wAF1uiUZFZzFM:

https://www.google.fi/search?q=persoonallisuush%C3%A4iri%C3%B6t&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwix7LLnwZrWAhWqNJoKHazqA3UQ_AUICygC&biw=1266&bih=589#imgrc=EcoMPyoDw-H1FM: